Mikkelin Yhteiskoulun lukio - miksi olemme olemassa ja muita perusasioita

 

Mikkelin Yhteiskoulun lukion tehtävä määritellään uudessa opetussuunnitelmassa seuraavasti:

Mikkelin Yhteiskoulun lukio tukee nuoren kasvua toiset huomioonottavaksi, vastuulliseen toimintaan pystyväksi, elämän haasteisiin tiedoillaan ja taidoillaan rohkeasti tarttuvaksi ihmiseksi.

Tavoitteenamme on tehdä arkista koulutyötä niin, että seuraava tulevaisuuteen kurkottava lause sopii kuvaamaan sekä Mikkelin Yhteiskoulun lukiota kouluyhteisönä että jokaista MYK:sta valmistuvaa ylioppilasta.

Avoin, rohkaiseva, kokeileva, kehittyvä – yleissivistyksen ja omien vahvuusalueidensa taitaja.

Päivittäisessä koulutyössä kannustamme lukiolaista saavuttamaan ja ylittämään itselleen asettamansa opiskelutavoitteet. Tarjoamme haasteita lukiolaiselle, joka on erityisen etevä jollakin alalla. Autamme lukiolaista, jolla on opiskeluvaikeuksia jossakin oppiaineessa.

Pyrimme siihen, että lukiolainen saa MYK:sta hyvät eväät elämään:

  1. monipuoliset yleistiedot ja taidot
  2. jatko-opiskelussa tarvittavat opiskeluvalmiudet
  3. rohkeutta ja taitoa toimia kansainvälisessä maailmassa.

MYK tarjoaa laadukasta opetusta kaikissa lukioaineissa. Lisäksi Mikkelin Yhteiskoulun lukiolla on useita vahvuusalueita ja projekteja.